VVS Föreningen i Finland rf (VSF)

VVS Föreningen i Finland rf on perustettu vuonna 1936 ja sen pääasiallinen tehtävä on toimia Suomen LVI-teknisen kehityksen hyväksi. Sääntöjensä mukaisesti sen tulee edistää jäsentensä teknistä osaamista esitelmien, tutustumiskäyntien ja kurssien avulla. Yhdistys jakaa tietoa ammattilaisten lisäksi myös kuluttajille mm. hyvän sisäilman merkistyksestä sekä energiankäytöstä. VSF pyrkii vaikuttamaan siihen, että puolueetonta tietoa on saatavissa myös ruotsikielellä, yhdistys on mm. kääntänyt oppaita sekä muuta materiaalia ruotsiksi.

VSF tekee yhteistyötä usean eri järjestön kanssa. Yhdistys mm. osallistuu Sisäilmainfopiste toimintaan sekä antaa lausuntoja valmisteilla olevista määräyksistä, yhdessä muiden LVI-alan toimioiden kanssa. VSF, Sisäilmayhditys, Suomen LVI-Liitto ja LIVI edustavat Suomea, FINVAC -nimisen yhteistyöelimen kautta, pohjoismaisessa LVI-liitossa, SCANVACissa ja alan eurooppalaisessa liitossa Rehvassa. Pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistuvilla järjestöillä on yhteensä yli 20 000 henkilöjäsentä. Lisääntyvä kansainvälisyys, myös lvi-alalla, tekee yhteyksistä ulkomaille yhä tärkeämpiä.

VVS Föreningen i Finland rf:llä on n. 650 henkilöjäsentä, jotka kuuluvat johonkin paikallisyhdistykseen, joita on Helsingissä, Pohjois-Pohjanmaalla, Vaasassa, Läntisellä Uudellamaalla ja Itäisellä Uudellamaalla. Paikallisyhdistykset järjestävät paikallisia tapahtumia ja tuovat näin yhdistystoiminnan yksittäisten jäsentensä ulottuville ja näin myös pitkiltä matkoilta säästytään. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan valita alalla toimiva henkilö. Juniorijäseneksi voidaan valita henkilö, joka opiskelee teknisessä oppilaitoksessa. Yhdistyksellä on myös tukijäseninä.

VVS Värme- och Sanitetsteknikern

VVS Föreningen i Finland rf julkaisee omaa ammattilehteä, VVS Värme- och sanitetsteknikern, jonka yhdistyksen jäsenet saavat jäsenetuna, mutta joka on myös tilattavissa. Lehti on ainut Suomessa ruotsinkielellä ilmestyvä LVI-alan ammattilehti. Lehden painos on 2 100 kpl ja se ilmestyy neljä kerta vuodessa.

VVS_Mediakortti_2019

Yhteystiedot

VVS Föreningen i Finland rf
Sitratori 5
FIN-00420 Helsinki

Toiminnanjohtaja Siru Lönnqvist
Puh. 050-512 4369
siru.lonnqvist@vvsfinland.fi